350,000 asukkaan kaupungiksi Christchurch tuntui paljon pienemmältä ja oli helppo navigoida. Suurin huomio kiinnittyy rakennustelineiden ja rakennusalueiden määrään koska kaupunkia edelleen jälleenrakennetaan tuhoisan 2011 vuoden maanjäristyksen jäljiltä jossa menehtyi 185 ihmistä. Kaupunkia jälleenrakennetaan erittäin fiksulla tavalla, ei "high-rise" -meininkiä vaan hyvin ihmisläheistä kaupunkisuunnittelua vastaavien varalle.
Olin varannut auton etukäteen jota lähdin noutamaan nukuttuani ensimmäisen yön Uuden-Seelannin kamaralla, ja vuokraamo löytyikin helposti lentokentän läheiseltä teollisuusalueelta. Mallina tällä kertaa pienehkö Mazda Demio automaatilla, vaihteiston ajattelin helpottavan ajamista vasemmalla puolella koska en ollut sitä aikaisemmin tehnyt vaikka asuinkin Dublinissa 2.5 vuotta. Ensimmäisen risteyksen aivot ympäri -shokkireaktion jälkeen olinkin jo tiellä 73 matkalla kohti Arthurin solaa ja määränpäätäni Greymouthia länsirannikolla. Kaikouran maanjäristyksen takia tehtyjen perumisten takia jouduin muuttamaan majoitussuunnitelmiani ja ikään kuin hidastamaan tahtia joten otin heti alusta lähtien kiireettömän matkavauhdin.
Matka kohti Alppeja taittui pitkälti sadekelissä, joka selkeni vasta vuorten länsipuolella. Puolivälissä matkaa pysähdyttyäni törmäsin espanjalaiseen turistiporukkaan ja vaihdoimme kuulumisia, jonka jälkeen pysähdyin kahville Moana-nimiseen pikkukylään joka sijaitsi järven rannalla. Kahviseuraksi sain paikallisen eläkeläispariskunnan Lizin ja Albertin, joiden kanssa oli todella mukava rupatella ennen kuin jatkoin matkaa. Olin kuulemma ensimmäinen suomalainen jonka olivat tavanneet joten kaukana kotoa selvästi oltiin.
Saavuttuani Greymouthiin ajelin sujuvasti hostellista ohi mutta kysyin neuvoa paikalliselta mekaanikolta jonka kanssa jäin suustani kiinni pitemmäksi aikaa. Tässä vaiheessa alkoi tulla selväksi että Uusiseelantilaiset olivat todella aidosti ystävällistä ja avuliasta porukkaa. Ilalla kävelin sataman tuntumaan istuskelemaan auringossa jonka jälkeen kävin syömässä ja aloin valmistella seuraavan päivän reittiä.
Aamulla lähdin hyvin ajoissa kohti pohjoista nähdäkseni ns. "Pancake Rocksit" Punakaikissa. Rantatien pohjoiseen sanotaan olevan yksi kuuluisimmista ja kauneimmista ja allekirjoitan tämän helposti. Noin tunnin ajon jälkeen olin perillä ja kävelin lyhyen opastetun polun kautta näköalapaikalle ottamaan valokuvia ja videoita kännykällä. Meren pauhu ei ollut parhaimmillaan laskuveden takia joten suunnistin turisti-infoon kyselemään suosituksia päivälle ja sieltä neuvottiinkin käymään läheisellä Truman Beachillä ja jatkamaan kauemmas pohjoiseen katsomaan hyljekolonnaa. Otin neuvosta vaarin ja vaihdoin vaelluskengät ja kevyempää varustusta ylle koska keli oli aurinkoinen ja sopivan lämminkin reilussa 20 asteessa.
Truman Beachillä ihailin pitkän tovin mahtavia aaltoja ja meren pauhua, parhaat nähtävyydet ovat monesti ilmaisia! Edelleen jatkoin kohti hyljekolonnaa jossa luvassa oli lisää kävelyä kunnes saavuin näköalatasanteelle. Eläinten suojaväri oli erittäin hyvä, ensin näytti siltä ettei kivillä ole ketään mutta hetken päästä alkoi tapahtua ja useampikin möykky alkoi nostaa päätään. Osa hylkeistä makoili auringossa ja osa kävi vilvoittelemassa ja paikallisessa ruokakaupassakin. Mielenkiintoinen paikka seurata eläimiä luonnollisessa elinympäristössään.
Matkani jatkui edelleen pohjoiseen koska aikaa oli joten tein vielä mutkan Westportissa koska syödäkin piti. Samalla päätin varata toisen yön Greymouthiin ja jatkaa matkaa etelään vasta seuraavana päivänä. Lounaaksi syömäni lammassalaatti oli erittäin maukas ja kohtuuhintainen (reilut 10 eur). Ennen paluutani Greymouthiin tein päivän toisen stopin Punakaikissa ja nyt nousuveden jyllätessä meressä oli voimaa ja tyrskyjä riitti. Paikalle ominaiset ns. "blowholet" puhalsivat nyt merivesihöyryä aina suurimpien aaltojen osuessa rantakivikkoihin. Vaikuttava paikka kaikin puolin.
