Olin varannut Te Anauhin kaksi yötä ja opastetun kierroksen Milford Soundiin jotta välttäisin aikaisen ja pitkän ajomatkan vuonoille. Opastetuilla kierroksilla saa monesti paljon enemmän kohteista irti ja tässä tapauksessa aikaa, vaivaa sekä polttoainettakin säästyi. Ensimmmäisenä päivänäni Te Anaussa päätin kuitenkin asettautua kodiksi ja käydä läheisessä järvessä (Te Anau) pulahtamassa jälleen kerran. Tällä kertaa vesi olikin asteen hyytävämpää, arviolta 11-12 astetta eikä muita uimareita yllättäen näkynyt. Koko loppupäivän olo oli erittäin virkistäytynyt ja kokkailin hostellilla iltasella mojovat illalliset.
Bussikyyti Milford Soundille lähti ajoissa ja oppaanamme oli alunperin saksalainen mutta maassa jo 8 vuotta asunut nainen jolla tuntui olevan erittäin hyvä tietämys paikallisesta luonnosta ja eläinkannoista. Aksenttikin kuulosti hyvin paikalliselle. Fiordlandilla sataa noin 200 päivää vuodesta eikä ollut yllätys että ryhmämme kohdalle sattui sadepäivä joten tiedossa oli erilaisia nähtävyyksiä kuin kirkkaan kelin ollessa kyseessä koska vuonot jäisivät merellä pilviverhon taakse. Tämä ei mielialoja lannistanut ja totesimme pian että sadekeli luo vuonoille erittäin korkeita ja kauniita luonnollisia vesiputouksia ja paikalliset joetkin olivat yltyneet aika mukaviin korkeuksiin.
Saavuimme 3 tunnin ajon jälkeen satamaan josta nousimme laivaan joka tekisi vajaan kolmen tunnin mittaisen risteilyn vuonoilla, poiketen aina Tasmanian meren suulle. Laivassa ollut opas piti porukkaa hyvin ajan tasalla ja koleasta kelistä ja sateesta huolimatta risteily oli unohtumaton kokemus, laivan ajaessa vesiputousten alle kastelemaan porukkaa ja näin myös pingviinejä ja hylkeitä laivasta käsin rantakivikoilla. Valaita (harvinaista) tai pyöriäisiä ei tällä kertaa kaveriksi löytynyt. Matkalla takaisin Te Anauhin pysähdyimme katsomassa vielä pariakin nähtävyyttä, näistä toinen "The Chasm" oli suuri koski joka oli kovertanut kiveä hyvin erikoisella tavalla, osoitus veden ja eroosion voimasta.
Kirjauduttuani ulos hostellista seuraavana aamuna ajelin takaisin Queenstowniin jossa päätin nyt yöpyä yhden yön verran. Kaupunki on Uuden-Seelannin seikkailumatkailun keskus ja sieltä löytyy lentokenttäkin johon pääsee jetillä laskeutumaan joten turistien määrä oli suoraan verrannollinen siihen. Löysin netistä tietoa paikallisesta kuntosalista ja kävin vetämässä treenit jonka illalla palkitsin paikallisessa irlantilaisessa pubissa pintilla Guinnessia. Livemusaakin oli tarjolla trubaduurin ja viulistin kera joten ei hassumpi paikka.
Seuraavaksi kohteeksi olin suunnitellut Mt.Cook Villagen ja ajomatkalla sinne maisemat sen kun jatkoivat paranemistaan. Pysähdyin matkalla lohenkasvattamossa syömässä välipalaksi tuoretta sushia ja ennen määränpäätä valokuvasin Lake Pukakin kirkastakin kirkkaampaa vettä ja vuorimaisemia. Jäätikköjärvet ja maisemat toisensa jälkeen tekivät entistä kovemman vaikutuksen mutta edessä siinti sadepilviä. Saavuttuani kylään jossa ajatukseni oli majailla kaksi yötä ja trekkailla merkityillä poluilla, totesin valitettavasti että sääennuste seuraavalle kahdelle-kolmelle päivälle lupasi piiskaavaa sadetta. Käytännössä tilanne oli se että kaikki matkaajat olivat jumissa hostellissa (jossa onneksi oli sauna sentään!) lukemassa kirjojaan tai räpläämässä kännyköitään. Koska säätila ei osoittanut minkäänlaisia paranemisen merkkejä, nostin kytkintä jo seuraavana aamuna ja lähdin ajamaan saderintamasta poispäin.
