Laos / Savannakhet

Aikaistin rajanylitysta Laosiin parilla paivalla, koska Vietnamin sateet jatkuivat aina vaan. Rajanylitys Lao Baosta on katevin ja suosituin paikka menna rajasta yli maateitse, joten otin siis bussin Huesta suoraan Savannakhetiin sen kautta. Matka kesti yhteensa noin kahdeksan tuntia.

Savannakhetissa olin sopinut kaverini kanssa tapaamispaikasta, mutta koska bussikyyti kesti odotettua kauemmin tapasimme vasta iltasella eraassa kahvilassa. Huomasin pian etta Laosin hintataso on Vietnamia alhaisempi ja meininki rennompaa. Liikenteessa ei turhia toottailla, eika kiirehdita.

Laolainen elamanmeno on verkkaista. Perheet katsovat televisiota yhdessa, majapaikan respassa ei usein saata olla ketaan tai kaikki ovat nukkumassa. Savannakhetin osalta kaupungissa ei juuri ollut mitaan tekemista, lukuunottamatta kauniit Ranskan siirtomaavallan ajalta sailyneet rakennukset ja kaunis katolinen kirkko.

Kaupungin vieressa virtaa Mekong rauhallista kulkuaan ja joen varrella on muutama mukava ravintola. Kaupungin keskusta on jokseenkin hajanainen, paakadulla olivat ainoat katuvalot muiden katujen ollessa pimeana. Ravintolat ovat aika hajallaan muutaman korttelin alueella. Savannakhetissa tuli vietettya kolmisen paivaa josta matka jatkui paikallisella kolistimella Vientianeen, tasta enemman seuraavassa paivityksessa.

Hue

Hoi Anin sateen loputtua ja saatuani edes muutaman onnistuneen valokuvan lahdin kamppeet viela suhteellisen markana bussilla 110km pohjoiseen Hueen. Kyseessa oli ns. Open Tour Bus joka kiertaa lapi Vietnamin ja pois voi hypata missa vaiheessa vain. Tama matka kesti kuitenkin vain nelisen tuntia tauko mukaanlukien. Tie kulki vuoristossa ja oli kapeahko joten meno on hidasta.

Huessa majoituin Amigo Hoteliin, talla kertaa kalliinpuoleinen huone (11 euroa) yhdeksi yoksi mutta erittain laadukas ja hyva palvelu. Koska vietan kaupungissa vain paivan, vuokrasin moottoripyoran ja lahdin kiertelemaan mahdollisimman paljon paikkoja ennen pimeaa.

Ajelin ensin ulos kaupungista etelaan kohti kuninkaallisia hautoja ja pagodeja. Niita on useita siroteltuna ympari maaseutua, ja ajattelin katsastaa muutaman niista. Jokunen tuli loydettyakin, samoin kaunis pagoda metsikon keskella. Jonkun matkan paassa tulin jonkinasteisella sotaan liittyvalle paikalle, jossa paikallinen ukkeli naytti ympariinsa paikkoja. Ymmarsin sen verran, etta paikassa oli joukkohautoja joihin amerikkalaiset sodan aikana pistivat Viet Congin porukkaa monttuun. Kavin myos sisalla bunkkerissa jossa amerikkalaiset pitivat sotilaita vankeina.

Loppupaivan vietin Citadelissa joen pohjoispuolella. Kyseessa on suuri linnakealue, joka sai sodan aikana pommia oikein urakalla, ja osaa siita naytettiin restauroivan. Paljolti alue on kuitenkin saastynyt ja sisalsi kauniita temppeleita. Epahuomiossa jatin moottoripyoran cyclokuskien lahettyville, ja tietenkin joku pelle meni laskemaan takarenkaastani ilmaa. Kun palasin pyoralle, huomautti kaveri heti etta rengas tyhjenemassa kelpaisiko kyyti. Paatin samalta istumalta kaasuttaa tieheni, rengas ei kuitenkaan ollut puhki.

Hoi An

Ja vesisade senkun jatkui kun kunto parani sen verran etta otin jaetun taksin saksalaisten kanssa 30km etelaan Hoi Anin maailmanperintokohteeseen. Kaupungissa on suuri maara vanhoja taloja, kasityolaiskulttuuria, paikallista gastronomiaa ja monenlaista nahtavaa pienen alueen sisalla, mutta ensimmainen paiva meni taysin hukkaan katsellessa taas loputonta sadetta. Positiivista oli intialainen sapuska brittien ja irkkujen kanssa illalla.

Toisena paivana sade viimein loppui ja lahdin heti aamusta kavelemaan ympari kaupunkia. Kaupunki on joen varrella, ja joenpinta lahti nousemaan aika mukavasti estaen siltojen ylitykset monesta kohtaa. Ylimaaraista kavelylenkkia tuli siis jonkun verran. En ostanut lippua rakennuksiin sisaan, mutta kavin ilmaisissa ja otin kuvia ja seurasin muuten katuelamaa.

Hoi Anissa on runsaasti raataleita, ja on hankala sanoa kenella on paras hinta-laatusuhde mutta olin saanut yhden paikan Da Nangin guesthousen pitajalta vinkiksi, joten paatin teetattaa parit silkkipaidat. Puvun teetin jo Bangkokissa 2005 ja se on viela kaytossa taysin toimivana ja matkabudjetti ei salli moista, joten paidat saavat riittaa. Lopputulos oli hyva, hintaa 22 euroa yhteensa yhdesta pitkahihaisesta ja yhdesta lyhythihaisesta.

Huomenna jatkan matkaa Hueen, vanhaan paakaupunkiin josta viimeistaan 6.11 rajanylitys Laosiin 12h bussimatkalla Savannakhetiin. Sita odotellessa siis. Toivottavasti kyseessa ei ole ns. karaokebussi joita suurin osa joukkoliikennevalineista taalla on. Tarkoittaa sita etta koko matkan ajan elektroniikkasysteemista pauhaa mielettomalla volyymilla Vietnamilaiset Idolit tai paikallisen Jamppa Tuomisen hitit. Ratkaisu: korvatulpat tai oma mp3-soitin.

Da Nang

Da Nangin lentokentta sijaitsee 2km keskustasta lanteen, ja on Vietnamin kolmanneksi liikennoidyin. Vietnamin sodan aikaan lentokentta oli yksi maailman vilkkaimmista, amerikkalaiskoneiden kayttaessa sita hyvan strategisen sijainnin takia lentotukikohtana. Lento Saigonista Da Nangiin kesti tunnin ja sujui ilman suurempia turbulensseja, vaikka nousukiito tapahtui kaatosateessa.

Jostain tuntemattomasta syysta koko paivan olo tuntui kummallisen heikolta, ja iltaan mennessa oli jo selvaa etta kuumetta oli noussut jonkun verran. Majoituin Hoa's Place -nimiseen paikkaan lahelle rantaa ja iskin korttia illalla australialaisen seurueen kanssa. Nukkumaan mennessa olo oli jo sen verran hutera etta oli parempi levata.

Da Nang ei ole turistirysa kuten esim. Nha Trang ja vaikka onkin Vietnamin kolmanneksi suurin kaupunki, ranta ei ole viela taynna viiden tahden hotelleja ja muita turistihoukutuksia. Lisaksi taalta on hyvat yhteydet seka etelaan etta pohjoiseen.

Koska olo oli voimaton, pari ensimmaista paivaa meni taysin levatessa, ja syodessa hyvin. Hoa itse (majatalon pitaja) tekee sapuskaa joka ilta 2 eurolla nuppi koko porukalle, ja ruoka on maittavaa ja hyvaa. Erittain ystavallinen ja avulias kaveri.

Viime yona tunsin kuumeen laskeneen ja olo on jotensakin parempi. Lahdin aivan lahelle katsomaan paikkaa nimelta Marble Mountain. Paikassa on luolia ja mahdollisuus hyviin nakoaloihin yli Da Nangin. Luolissa jaksoin viela jotenkin konyta ympariinsa, ja ostin jo lipunkin mennakseni nakoalatasanteelle mutta muutaman rappusen jalkeen olin totaalisen puhki enka voinut jatkaa ylospain. Jaksan kylla kavella tasaisella mutta viela ei pysty fyysisiin suorituksiin. Pakko siis viela tanaan huilata, onneksi keli on pilvinen. Mahdollisesti huomenna Hoi Aniin jos kunto sallii, jos ei niin sitten ei.

Saigon

Lensin puoliltapaivin ATR 72:lla vajaan tunnin mittaisen valin Saigoniin Phu Quocista. Lentokentalta menee kateva bussi keskustaan joka maksaa vain parikymmenta senttia, joten valitsin sen taksin sijaan. Hyppasin ulos bussista Pham Ngu Laossa, joka tunnetaan myos reppumatkaajien ghettona.

Etsin ensin majapaikkaa Lonely Planetin suosittelemasta Madame Cuc'sta, mutta paikka oli taysi ja heidan toinen hotellinsa huonommalla sijainnilla. Loysin toisen paikan toiselta puolen katua josta ilmastoitu huone maksoi 7 euroa, joten ei paha.

Rannalla oleskelun jalkeen pyykkia kertyi tolkuton maara, joten heitin ison kasan vaatteita pesulaan ja painelin katua edestakaisin yrittaen olla osumatta moottoripyoriin joita on tuhansittain joka puolella. Kadunylitys on haastavaa mutta mielenkiintoista puuhaa ja vaatii tarkkaavaisuutta. Missaan nimessa kadun yli ei saa juosta, vaan pitaa kavella hitaasti ja antaa pyorille mahdollisuus nahda ja ohittaa jalankulkija. Liikennesaantoja ei ole.

Kaupunkielamassa iski yllattava mukavuudenhalu, joten painelin parturiin parranajoon ja sain samalla elamani ensimmaisen korvienputsauksen. Otsalamppu paahan ja korvaa tokkimaan vaan. Kokemus oli ajoittain epamukava mutta nyt pitaisi kuulla paremmin. Lystin hinta, 2 euroa.

Taman jalkeen menin Vietnamese Traditional Massage Instituteen tunnin hierontaan joka maksoi 2 euroa. Hyva, suositeltava paikka jossa taitavat sokeat hierojat eika hinta tosiaankaan paata huimaa. Paikassa on myos kaytettavissa sauna.

Illalla paatin ottaa pitkasta aikaa muutaman kahvahampurilaisen ja niita menikin sitten aika monta. Paivasta tuli pitka, olin noussut aamukuudelta ja menin nukkumaan kolmen maissa yolla. Onneksi baari oli majapaikkaa lahella. Baarissa sattui uskomaton yhteensattuma: 2008 joulukuussa vietin uuttavuotta Seoulissa ja hostellissa oli kolme australialaista naista joista kaksi lomalla ja yksi toissa Koreassa, Sarah nimeltaan. Eilen illalla kyseinen likka tuli baarissa vastaan ja ihmetys oli melkoinen. Han oli muutaman paivan lomalla Koreasta. Jalleen kerran on todistettava etta maailma on pieni!

Vietnam / Phu Quoc Island

Alkuperaisesta matkasuunnitelmasta poiketen en tehnytkaan rajanylitysta mennen Ho Chi Minhiin bussilla, vaan ylitin rajan Mekongin deltaa pitkin moottoripyoran tarakalla. Kampotista Kepiin bussikyyti aikaisin aamulla, ja sitten moottoripyorakyyti Ha Tienin satamakaupunkiin Vietnamin puolelle. Melkoiset puolitoista tuntia rytkytysta, vauhti oli kovahko toyssyjen maaraan nahden mutta hengissa selvisin. Ensimmainen rajanylitys kautta aikojen, jossa kommarityyliin piti maksaa 1 dollari jotta paasi yli.

Perilla Ha Tienissa olen joten kuten kartalla kun saavumme kaupunkiin, ja huomaan etta kuski vie vaaralle puolelle kaupunkia. Pysahdymme venesatamaan jossa paikallinen mies sanoo veneen palaneen ja uponneen myrskyssa, ja kehottaa ottamaan bussin Rach Gian kaupunkiin noin parin tunnin paahan ja menemaan lautalla sielta. En uskonut sanaakaan koska tiesin kyseessa olevan normaali kusetus. Moottoripyorakuski heitti minut oikealle puolelle kaupunkia, ja hetken karttaa tutkailtuani loysin "oikean" venesataman josta merikelpoisia paatteja Phu Quocille lahti vahan valia.

Saapuminen Phu Quocille 2h merimatkan jalkeen oli leppoisa. Ainoastaan yksi henkilo tarjosi heti satamassa kyytia. Olin paattanyt menna Bai Sao -rannalle, joka on yksi saaren hienoimmista eika taynna turisteja. Neuvottelin jalleen kerran sopivan hinnan motokyydista, ja hyppasin tarakalle. Matka kesti puolisen tuntia koska tie mutkittelee toisin kuin kartta nayttaa.

Perilla vuokrasin bungalowin ja saman moottoripyoran jonka kyydissa tulin neljaksi paivaksi, ja asetuin taloksi. Ranta on hieno, turisteja nakyi vain muutama ja aurinko paistoi. Uiskentelin kysymaan espanjalaisilta aijilta etta nakyyko mitaan kun etsivat jotain merenpohjasta, ja sanoivat etta paljon taskurapuja majailee pohjassa. Taman pian huomasimme koska joka kerta kun jalka osui rapuun, se pisti erittain ikavasti jalkapohjaan. Itse asiassa sattui aika mukavasti joka kerta, mutta haavaa pistelysta ei jaa. Ei kannata kahlata vatsaa myoten loivassa rantahiekassa.

Seuraavan paivan aamuna aurinko paistoi nelisen tuntia joten oli sopiva aika ottaa aurinkoa ja uida ennen kuin keli muuttuisi liian kuumaksi. Puolenpaivan aikaan lahdin ajamaan saaren paakaupunkiin Duong Dongiin (30km) ja pysahdyin matkalla pienen sadekuuron takia. Perilla menin Lonely Planetin suosittelemaan Buddy's Ice Cream Shopiin syomaan valipalan ja jaateloa ja kayttamaan ilmaista nettia.

Sitten taivas repesi. Satoi kolme tuntia oikein tulvimalla. Jotenkin tiesin taman jo etukateen koska Vietnamissa sataa paljon. Olin siis juntturassa kahvilassa kahden saksalaisen kanssa aika pitkan tovin, joten ehdin tilata monenmoista purtavaa ruokalistalta ja surffata monet sivut. Sateen laannuttua kohtuulliselle tasolle, etsin postitoimiston ja pistin postikortit matkaan ja ajelin kaupunkia ympari.

Paluumatkaksi sade ja tuuli yltyi, paallystamattomat tiet olivat muuttuneet mutavelliksi ja latakoita oli kaikkialla. Kaiken kaikkiaan haasteellinen ajomatka takaisin kotirannalle mutta hauska kokemus. Vaatteet olivat niin likomarat kuin voivat ikina olla, ja suihku teki teraa.

Nyt tilannetta paivittaessa sataa vielakin, toista paivaa. Saan pitaisi muuttua paremmaksi jo huomenissa, joten viela on toivoa auringonpaisteesta seuraavaksi pariksi paivaksi. En ole viela tehnyt lopullista paatosta, mutta luultavimmin lennan pois Ho Chi Minhin kautta Da Latin vuoristokaupunkiin (1500m) pariksi paivaksi ihmettelemaan paikallista menoa. Mutta tama selviaa seuraavasssa paivityksessa.

Kampot ja Kep

Bamboo Islandin jalkeen paatin vaihtaa maisemaa ja akkia. Sihanoukvillessa otin hieman asioista selvaa, ja huomasin etten saman paivan aikana paasisi rajan yli Vietnamiin vaikka kello oli vasta puolenpaivan paikkeilla. Otin kuitenkin jaetun taksin lahemmaksi rajaa, 10.000 asukkaan pikkukaupunkiin nimelta Kampot.

Lyhyen ajomatkan jalkeen loysin kohtuuhintaisen majapaikan, ja aloin tutustua paikkaan. Alunperin matkan piti jatkua jo heti seuraavana aamuna, mutta kaupunki olikin kiinnostava ja mukavan rauhallinen. Turisteja on todella vahan, hinnat ovat edulliset eika liikennetta liikaa. Paatin siis jaada kolmeksi yoksi Kampotiin.

Kaupunki on helposti kaveltavissa mutta lahiseutuja kolutessa paras vaihtoehto on vuokrata moottoripyora, siispa otin kaksipyoraisen alle. Pyoravuokran hinta on 5 dollaria paiva, joten halpa harrastus. Eika polttoaineenkaan hinta paata huimaa, tankillisella ajaa koko paivan.

Huristelin ensin itaan pain n. 25km pieneen rantakylaan nimelta Kep, joka vaikutti vielakin rauhallisemmalta kuin Kampot. Ranta oli aamusella melko tyhja mutta alkoi tayttya pikkuhiljaa. Turistitoimistosta kavin kyselemassa kuljetusta Vietnamin puolella, koska matka olisi lyhyempi ja bussilla paasisin Kampotista Kepiin. Selvisi etta rahaa saastyy jos otan kyydin Kepista, joten tulisin tekemaan sen.

Kiertelin viela jonkun aikaa rantaviivaa seuraillen ja valokuvia napsien, kunnes nalka yllatti ja soin paikallisessa kuppilassa lounaan. Taman jalkeen ajelin takaisin Kampotiin, matkalla yllattanyt vesisade virkisti eika kestanyt montaa minuuttia. Illalla kiertelin viela kaupunkia ja kavin (ylen)syomassa Mea Gulpa -nimisessa ravintolassa ja majatalossa. Ruoka oli keskivertoa hivenen kalliimpaa mutta kannatti.

Tanaan eli perjantaina on viimeinen paivani Kampotissa. Lahistolla on kuulemma kalkkikiviluolia joita kannattaa kayda katsomassa joten suuntasin sinne. Majapaikasta saaduista ohjeista huolimatta en meinannut loytaa englanninkielista kylttia joka veisi oikeaan paikkaan, mutta hieman arpomalla loysin kylla luolan jota hieman kierrella. Harmi kylla taskulamppua ei tullut mukaan, joten kovin syvalle en viitsinyt menna. Matkan varrella naki todellista maalaiskylaelamaa ja ystavallisia ihmisia. Moni vastaantulija, etenkin lapset tervehtivat ihmeissaan valkonaamoja.

Huomenna siis bussilla Kepiin, ja siita moottoripyoran tarakalla Ha Tieniin Vietnamin puolelle. Tarkoitus on ottaa siita pikalautta suoraan Phu Quocin saarelle nauttimaan rantaelamasta ja kiireettomasta menosta. Sen jalkeen taytyy katsoa kuinka aika riittaa ja joudunko lentamaan saarelta pois, vai istumaan pari pidempaa etappia bussissa jotta paasen Vietnamin rannikkoa ylos.