Ja vesisade senkun jatkui kun kunto parani sen verran etta otin jaetun taksin saksalaisten kanssa 30km etelaan Hoi Anin maailmanperintokohteeseen. Kaupungissa on suuri maara vanhoja taloja, kasityolaiskulttuuria, paikallista gastronomiaa ja monenlaista nahtavaa pienen alueen sisalla, mutta ensimmainen paiva meni taysin hukkaan katsellessa taas loputonta sadetta. Positiivista oli intialainen sapuska brittien ja irkkujen kanssa illalla.
Toisena paivana sade viimein loppui ja lahdin heti aamusta kavelemaan ympari kaupunkia. Kaupunki on joen varrella, ja joenpinta lahti nousemaan aika mukavasti estaen siltojen ylitykset monesta kohtaa. Ylimaaraista kavelylenkkia tuli siis jonkun verran. En ostanut lippua rakennuksiin sisaan, mutta kavin ilmaisissa ja otin kuvia ja seurasin muuten katuelamaa.
Hoi Anissa on runsaasti raataleita, ja on hankala sanoa kenella on paras hinta-laatusuhde mutta olin saanut yhden paikan Da Nangin guesthousen pitajalta vinkiksi, joten paatin teetattaa parit silkkipaidat. Puvun teetin jo Bangkokissa 2005 ja se on viela kaytossa taysin toimivana ja matkabudjetti ei salli moista, joten paidat saavat riittaa. Lopputulos oli hyva, hintaa 22 euroa yhteensa yhdesta pitkahihaisesta ja yhdesta lyhythihaisesta.
Huomenna jatkan matkaa Hueen, vanhaan paakaupunkiin josta viimeistaan 6.11 rajanylitys Laosiin 12h bussimatkalla Savannakhetiin. Sita odotellessa siis. Toivottavasti kyseessa ei ole ns. karaokebussi joita suurin osa joukkoliikennevalineista taalla on. Tarkoittaa sita etta koko matkan ajan elektroniikkasysteemista pauhaa mielettomalla volyymilla Vietnamilaiset Idolit tai paikallisen Jamppa Tuomisen hitit. Ratkaisu: korvatulpat tai oma mp3-soitin.
