Bamboo Islandin jalkeen paatin vaihtaa maisemaa ja akkia. Sihanoukvillessa otin hieman asioista selvaa, ja huomasin etten saman paivan aikana paasisi rajan yli Vietnamiin vaikka kello oli vasta puolenpaivan paikkeilla. Otin kuitenkin jaetun taksin lahemmaksi rajaa, 10.000 asukkaan pikkukaupunkiin nimelta Kampot.
Lyhyen ajomatkan jalkeen loysin kohtuuhintaisen majapaikan, ja aloin tutustua paikkaan. Alunperin matkan piti jatkua jo heti seuraavana aamuna, mutta kaupunki olikin kiinnostava ja mukavan rauhallinen. Turisteja on todella vahan, hinnat ovat edulliset eika liikennetta liikaa. Paatin siis jaada kolmeksi yoksi Kampotiin.
Kaupunki on helposti kaveltavissa mutta lahiseutuja kolutessa paras vaihtoehto on vuokrata moottoripyora, siispa otin kaksipyoraisen alle. Pyoravuokran hinta on 5 dollaria paiva, joten halpa harrastus. Eika polttoaineenkaan hinta paata huimaa, tankillisella ajaa koko paivan.
Huristelin ensin itaan pain n. 25km pieneen rantakylaan nimelta Kep, joka vaikutti vielakin rauhallisemmalta kuin Kampot. Ranta oli aamusella melko tyhja mutta alkoi tayttya pikkuhiljaa. Turistitoimistosta kavin kyselemassa kuljetusta Vietnamin puolella, koska matka olisi lyhyempi ja bussilla paasisin Kampotista Kepiin. Selvisi etta rahaa saastyy jos otan kyydin Kepista, joten tulisin tekemaan sen.
Kiertelin viela jonkun aikaa rantaviivaa seuraillen ja valokuvia napsien, kunnes nalka yllatti ja soin paikallisessa kuppilassa lounaan. Taman jalkeen ajelin takaisin Kampotiin, matkalla yllattanyt vesisade virkisti eika kestanyt montaa minuuttia. Illalla kiertelin viela kaupunkia ja kavin (ylen)syomassa Mea Gulpa -nimisessa ravintolassa ja majatalossa. Ruoka oli keskivertoa hivenen kalliimpaa mutta kannatti.
Tanaan eli perjantaina on viimeinen paivani Kampotissa. Lahistolla on kuulemma kalkkikiviluolia joita kannattaa kayda katsomassa joten suuntasin sinne. Majapaikasta saaduista ohjeista huolimatta en meinannut loytaa englanninkielista kylttia joka veisi oikeaan paikkaan, mutta hieman arpomalla loysin kylla luolan jota hieman kierrella. Harmi kylla taskulamppua ei tullut mukaan, joten kovin syvalle en viitsinyt menna. Matkan varrella naki todellista maalaiskylaelamaa ja ystavallisia ihmisia. Moni vastaantulija, etenkin lapset tervehtivat ihmeissaan valkonaamoja.
Huomenna siis bussilla Kepiin, ja siita moottoripyoran tarakalla Ha Tieniin Vietnamin puolelle. Tarkoitus on ottaa siita pikalautta suoraan Phu Quocin saarelle nauttimaan rantaelamasta ja kiireettomasta menosta. Sen jalkeen taytyy katsoa kuinka aika riittaa ja joudunko lentamaan saarelta pois, vai istumaan pari pidempaa etappia bussissa jotta paasen Vietnamin rannikkoa ylos.
