Tengbochesta aamulla lahdettyamme jatkamaan taivalta, taivas kirkastui jonkin verran ja alkoi nayttaa silta etta monsuunikausi on ohi. Alkutaival oli helppoa, laskua noin 70 metria jonka jalkeen loivaa nousua ja joen ylitys riippusiltaa kayttaen. Taman jalkeen alkoi n. 4h kestava makiosuus joka oli kohtuullisen loivaa, mutta korkean ilmanalan takia hengittaminen kavi normaalia raskaammaksi.
Dingboche on viimeisia kylia joissa on pysyvampi asutus. Yopymispaikkoja on runsaasti tarjolla, mutta hinnat alkavat olla ruoan osalta hieman korkeammat kuin matalammalla. Jalleen kerran keli oli saapuessamme utuinen mutta se ei vaikuttanut mielialoihin koska luotimme parempaa olevan tiedossa. Ruokailtuamme iltasella painuimme ajoissa nukkumaan, seuraavana paivana olisi edessa paivaretki laheisille rinteille.
Seuraava aamu valkeni jo kello kuuden maissa, ja viimeinkin taivas oli selkiytynyt ja nakymat Dingbochesta avautuivat kaikessa komeudessaan. Lhotse, Lhotse Shar, Thamserku Island Peak, ja monta muuta yli 7 ja jopa 8km korkuiset vuoret olivat nakyvissa. Riemua rajoitti itsellani alkaneet lievan vuoristotaudin oireet, johon sisaltyy paansarky. Yolla paata sarki niin paljon ettei aspiriinikaan meinannut auttaa, ja aamulla paa oli aivan yhta kipea.
Paakivusta huolimatta lahdimme paivaretkelle joka oli todella haasteellinen, tarjoten kovimman vedon siihen asti. Tavoite oli nousta Dingbochesta 5100 metriin, ja lopulta huipulle paasimmekin. Viimeiset 100-150 metria olivat todella rankkoja, 20 askelta ja tauko, ja hitaasti eteenpain. Mielenkiintoista huomata huohottavansa horpattyaan kulauksen vetta. Illaksi takaisin Dingbocheen alas nukkumaan ja odottamaan seuraavaa paivaa.
